Passat 32B -81

Esittele kärrysi tai kerro projekteista täällä
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Pari uudempaa Pasuunaa jo ollut, joten oli jo aika siirtyä hieman vanhempaan versioon. Rakettinakin tunnettu 1.6D voimanpesä liikuttaa Passattia eteen ja tarvittaessa myös taaksekinpäin. Hienouksia ei muita löydy kuin kuskinpenkin korkeussäätö, kattoluukku, 2+3 pakettiauto ja toki se VIIDES vaihde :). Heti oston jälkeen (melkein) tuli puskurit käytyä läpi kuumailmapuhaltimella ja KN Diamondin vanteet ostettua alle, kun ei nuo eripari peltivanteet oikein olleet iloa silmälle. Sisustaltaan tosi siisti ja tänään tuli leimakin haettua heti kerralla. Kilsoja ostaessa 441000, nyt 450000 (4kk). Pienesti puunaillu sieltä täältä, mikään erikoinen kärpänen ei kuitenkaan ole päässyt iskemään.

Kuva

Kuva

Etukaiutin ei pelannut, syynä poikki mennyt johto.
Kuva

Kuva

Pari kuukautta oston jälkeen alkoi päässä viiraamaan sen verran pahasti, että tuli houkuteltua muutama kaveri matkaan euroopan reissulle. Sillä reissulla vanhus näki niin autobaanat, Tsekkien vuoristomaisemia ja myös Puolan vähän sinnepäin paikkailtuja teitä.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Auto on sellainen, että joko siitä pitää tai sitten ei. Hymyn ja ihmetyksen se sai ainakin aikaan Hampurin ja Berliinin katuja ajaessa. :D

Ps. Jos jollakin on tarvetta 32B:n osille, niin niitä löytyy.
Kosse
Viestit: 17
Liittynyt: 3.11.2007 22:30
Paikkakunta: Joroinen

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Kosse »

Kelpaisi mullekin :D
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Hetki vierähti että sain aikaseks kirjotella tulevan kesän muutoksia.

- konepellin vaihto vähemmän kivien runtelemaan
Kuva

- ovipahvit ja niskatuki nahkaiseen vastaavaan, jos käyvät muun sisustan kanssa yhteen
Kuva
Kuva

- takavalojen vaihto ehjempiin
Kuva

- katon verhoilun vaihto ehjään(?)
Kuva

Onko kellään hajua onko tämä se 1.3, 1.6 vai peräti 1.8 bensa? Mistä tunnistaa? :D
Kuva

Kohtahan tuo kesäkin tekee tulojaan niin voi ottaa auton taas käyttöön :wow
Viimeksi muokannut Jhn, 24.2.2015 15:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Sami Mäkinen
VCF Member
Viestit: 3400
Liittynyt: 5.6.2006 22:46
Paikkakunta: Ulvila-City

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Sami Mäkinen »

kaaannattas pikkaasen muuttaa kuvien kokoa :wink:
Mitsubishi Outlander PHEV -17
VW Golf mk1 -76
VW 411 Variant Van -70
VW Golf MK2 1.9TD(i) -84
Ja läjä kaikkea muuta neljällä pyörällä...
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Aattelin että omassa koneessa vika, mutta näköjään foorumi ei automaattisesti pienennä noita :D. No mutta nyt on kuvat järkevämmän kokoset.
Avatar
Sami Mäkinen
VCF Member
Viestit: 3400
Liittynyt: 5.6.2006 22:46
Paikkakunta: Ulvila-City

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Sami Mäkinen »

Moottorin koko löytyy valettuna lohkoon, olisko ollu tossa öljykorkin kohalla lohkos imusarjan puolella
Mitsubishi Outlander PHEV -17
VW Golf mk1 -76
VW 411 Variant Van -70
VW Golf MK2 1.9TD(i) -84
Ja läjä kaikkea muuta neljällä pyörällä...
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Nepä jäi viimekesän muutokset tekemättä ja auto vietti vain pari viikkoa liikenteessä. Ei ollut oikein aikaa laitella. Mutta nyt auto otettu taas "työn alle" :). Viime katastuksessa katastusmies sano, että pientä ympäristöhaittaa on öljyn osalta. Siispä lähes puolentoistavuoden jälkeen sain aikaseks laitettua uuden venttilikopan tiivisteen. Toinen ongelma, joka on lähinnä ihteä häirihtevä, on veden tuleminen lattialle sulakerasian läheltä, syypää on nähtävästi konehuoneenpuolella, siinä poistoreijän kohalla, jossa on jonkilainen liitoskohta, joka ei nyt enää pidä. Hieman hitsaamista siis.

Noh, tuumasin, että kun noita varaosa-autoja löytyy, että jos vaihtasin vähän ryhdikkäämmän pehmusteen kuskinpenkkiin. Vanhaa purkaessa ajattelin vain että "OHHOH! TUONKO PÄÄLLÄ SITÄ ON ISTUTTU"

Aika littanaksihan tuo on jo mennyt.
Kuva

Kuva

Vasemmalla vähän uudemmasta autosta ehjä versio. Vanha on ruttuinen ja hitsattu kasaan sieltä täältä.
Kuva

Haluaisinpa tietää mikä on penkin tarina. Onneksi oli ehjä tilalle. Toivottavasti tuon sais tälle kesää ajuun, niin pääsee tämänhetkinen jokapäiväinen kulkine A4 1.9tdi lepäilemään.

Loppuun vielä fiilistelykuva viime syksyltä Sveitsistä.
Kuva

Kuva
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Kyllähän tuo hiukan ryhdistyi pehmusteen ja rungon vaihdon jälkeen.

Kuva

Tuli myös tehtyä heräteostoksia kun halvalla sai. Pitää testata alle, että miltä näyttää, jos ei miellytä silmää niin myydä pois. ET on ainakin melko rajun puoleinen. :)

Kuva
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Tännekin hieman jotain tarinaa. Vanteethan ei passanneet, niin että omaa silmää miellyttäisi myös. Kesän aikana tuli lähinnä todettua, että ruosteenpoikanen päässyt useampaan kohtaan. 5000 km aikana hiekkateitä kolutessa takapuskurin kiinnike päätti ratketa auton ja puskurin välistä. Vettä tulee sisälle myös vänkärin puolelta, sieltä vedenpoistoaukon lähettyviltä metalliliitoksesta. Oli tekniikassakin "ongelmia", kun auto välillä sammui vauhdista ja kohta käynnistyi uudelleen. Sitä tapahtui useamman kerran 30 km aikana, mutta "vika" oli siellä missä arvelinkin, eli sammuttimen johdossa joka oli vain löystynyt. Nyt on tuon Passatin tulevaisuus vielä auki, kun paperit sain siihen parempi koriseen ja kesällä tuli ostettua projektiksi VW LT 28 -matkailuauto :D. Niin ja Audikin oli kesän ajossa, kummallisesti vain siihenkin tullut parin vuoden aikana 50 tkm ajoa. Kesän reissulla Ruotsissa ja Norjassa käydessä, Tromsassa hajosin ikkunannostin kuskinpuolelta, mutta onneksi ikkuna pysyi kuitenkin ylhäällä. Etupään jurinan syykin selvisi, kun katsastusmies kertoi etupyörän laakerin olevan vaihtokunnossa. Nivelten vaihdoilta selvittiin ihme kyllä.
Jhn
Viestit: 8
Liittynyt: 15.9.2014 17:04

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Jhn »

Sanotaanko nyt vaikka näin, että LT projektin myötä olen alkanut vihaamaan: kaikenmaailman massoja, kittiä, kattohuopaa, kumimattoa, popniittejä paikoissa jonne ne ei kuulu ja myöskin kaiken maailman palapelejä, jotka sitten peitetty kitillä. Esimerkkinä kuva vänkärin puolen lokarista, joka näytti päällisin puolin hyvältä "pommilta". Ekassa kuvassa jo siis hieman raaputeltu kittiä pois. En nyt väitä, että olisin täydellinen korikorjaaja itsekään, mutta tuollaset vois jättää tekemättä, varsinkin jos jättää vanhat ruosteet alle :?.

Kuva
Kuva
Kuva

Tuolta näytti hyvin pitkälti kaikki alakyljet, kuskin lokasuoja ym. :D. Projektia en kumminkaan ole kuopannut ja osan paikoista oon jo hitsannut. Alkaa vaan tavoitteet "kesäksi ajoon" tuntumaan aika etäiseltä mitä enemmän viettää aikaa auton luona. :wow

Tulipahan myös Lada vaihettua kakkoskoppaseen Golffiin ja sen tavaroitten joukosta löyty tällänen:
Kuva
Saiskohan tuolla VAG -liikkeistä parempaa palvelua :D.
Makenev70
Viestit: 7
Liittynyt: 29.8.2023 20:52

Re: Passat 32B -81

Viesti Kirjoittaja Makenev70 »

Löytyykö passatin pehmustettua kojelautaa ja kolmiovisen lasien tiivisteitä kromilistoilla?
Terveisin Markku Nevala
Vastaa Viestiin