Ajattelin tulla tännekin projektistani kertomaan hieman jälkijunassa tietysti. Eli toiselta foorumilta kopioitu alkupätkä ja jatketaan tänne päivittämistä kun taas tapahtuu.
Jatketaan elämää eteenpäin, mutta vaihdetaan kalustoa. Veera myytiin pois ja uutena tulokkaana löytyi VW Transporter T5
Auto kerkesi olemaan alla alle viikon, kun alkoi huimaamaan. Siihen onneksi löytyi lääkettä läheltä ja alle heitettiin ennestää pikkasen modatut Jomit. Peruskikoilla auto saatiin lähemmäs maata. Pohjaanlyöntikumit roskiin, olka-akselissa olevan pykälän snurraus, jotta coilitolppa tulee enemmän läpi. Etujouset oli jo valmiiksi pikkasen lyhennetty, joten ei muuta kuin keula kasaan. Tietysti paperilla homma näyttää helpolta, mutta kun rupee kyseistä operaatiota tekemään bilteman jousipuristimilla, niin kyllä siihen saa jännitysmomenttia ja aikaa kulumaan. Takapään madaltaminen olikin sitten aivan bolt-on, kunhan säätökupin laittoi pohjaanlyöntikumien kaveriksi varmaan talteen.
Näin saatiin auton ajo-ominaisuudet katoamaan ja auto muistuttaa ajoltaan aikalailla vanhan taksin ja kakkiksen sekoitusta. Jotta auto erottuu parkkikselta, tehtiin tarvittavat pikku hätämodit. Tummat valot joka paikkaan ja vanteet mustiksi.
Näin talviluukki alkaa lähentyä loppuaan. Jahka töiltä keretään, niin tummennetaan vielä laseja ja päivitetään audiota. Koska kevät ja Autosaloon lähenee tarvitaan tietysti se surullisen kuuluisa kesäluukki, joka tällä hetkellä sisältää ehkä 9,5"&11" x 19" . Jos jollain on ehdotuksia vanteisiin tai alustaan liittyen, kuuntelen mielelläni.
Paremmat kuvat laitetaan jahka päästään jollasta eroon
Vihdoin ja viimein saatii projekti ihan tosissaan käyntiin ja millä muullakaan sen aloittaisi kun finnien poistolla
No oli niitä finnejä muuallakin
Joten konepelti ja puskurit kiikutettiin mäntsälän laakkoselle hoitoon
Sitten vaan odottamaan että saadaan pussit suomeen. Alustaksi siis lowtoyssin kautta tulossa:
-universal airlift eteen
-ss-6 taakse
-airlift v2
-444c
-5 gal ilmasäiliö
Odotellessa väännettiin putkistoa ja tukittiin/putsattiin egr
Alustan saapuessa tuli valtava innostus joka loppui ennen kuin oikeen kerkesi ees alkaa, koska volkkarin yläpäät <3.
Jos tolpassa olisi ollut kierrettä enemmän olisi se käynyt suoraan jos sitä jos tätä. Kolme päätä yhteen ja ruvettiin miettimään, suunnittelemaan, huutamaan toisillemme josta päästiin tulokseen että sorvataan sopiva yläpää airliftin yläpäästä.
No meni miten meni mutta ei sitä pystynyt käyttämään koska palje ottaa kiinni koriin. Jälleen kerran masennus ja yön yli mietintä. Tässä vaiheessa alapää murhe oli ratkaistu jo Lowtoyssin puolelta joka teetti alapäähän sopivan adapterin joka hitsataan tolppaan.
Sovittamiseen oli yritetty käyttää mk2 ja mk4 yläpäitä mutta saatiin ajatus mk3 yläpäästä, joten mätänetin kautta tallille mukana mk3 VR6 yläpään kumi ja pau, sinne menee. Asennus on tätä nykyä ns. Volkkarimiesten Bolt on. Tässä vaiheessa tolpassa on käypänen laakeri ja yläpään kumi. Ei puutu enää kun yläpään kiinnitys ja koska pihalla makaili mk4 golffi päätettiin siitä sovittaa yläpään yläkuppi. Jälleen kerran vinkua sinne, vinkua tänne ja poks, tolppa paikallaan.
Testisovitus
eipä siinä normi homma, vetari ottaa kiinni johonkin eli notsi tehtävä. Kyseisessä autossa se on helppoa
Nyt on vetarilla taas tilaa joten testisovitus mihin se vanne menee
Takapää luultiin olevan ihan heitäkiinnihomma vaan ei ollutkaan
Pohjaanlyötikumit pois jonka jälkeen testiä ilman paljetta, että menee hienosti. Sitten mitta käteen ja padapim padapum, palje plus kuppi liitintä varten - ei tuu ikinä menee matalaksi. itkua ja parkua hetken aikaa. Jälleen kerran mietintämyssy käteen, että mitä nyt tehään. Olka-akselin sisään ei palje mahdu eli siirretään yläpään kiinnitystä. Ai niin se on jo laittiassa no prkl nostetaanko lattiaa? Ei vaan käännetään palje niin että saadaan liitin olan sisään ja säästetään 5 cm ja tulos tässä.
Nyt visio on jo toteutuksen puollella ja etutolpat lähti tänään hitsarille. Huomenna vääntää takapää kasaan ja josko kohta olisi yksi pilattu hyötyajoneuvo lisää.
PS. #TPPPKSN löytyy Instasta
Vasemmalla mk3 vr6 kumi + mk4 yläkuppi / Oikealla nykyään portteriin sopiva TPPPKSN malli
Sitten sommiteltiin mihin ne kamat laitetaan mutta eipä siitä oikeen tulokseen pääse
Väliseinä tulee takas eli varmaan olisi aika paljon hiljasempi jos ei jätä kompuraa ohjaamoon. Tavallaan mietin jos laittais säiliön pohjaan, mutta sille jos tarvii jotain tehdä niin aina tunkki tai nosturi onko siinäkään järkeä
Mieli on tehnyt päivittää tässä välissä useasti mutta kai se on parempi kun kerralla laittaa pikkasen enemmän
Takapään asennuksesta aloitettiin ensin. Jotta saatiin tarpeeksi matala alustasta piti palkeen liitin asentaa olka-akselin sisään joka kylläkin johti tuloksiin
Taka täynnä
Taka tyhjä
Ongelmaksi muodostu renkaat jotka ala asennossa lepää sisälokareihin, noh tähän ei keretty nyt tarttua.
Sillä välin kun tolpat oli hitsarilla piti keksiä jotain tekemistä joten alkoi säiliön asennus
Väliaikaisen lopullinen versio
kuvastakin huomaa kuinka koko tavaratila huutaa yhdenmukaista lattiaa joten tarkoitus olisi sinne laminaatti laittaa ja kotelo tohon päälle jossa sama materiaali mutta saa suojattua jos tulee vaikka pakettiautolla joskus jotain kuljetettua
Etutolpat tuli hitsarilta joten koe kasaus ja toteaminen että kaikki toimii. Ei muuta kun tolpat irti ja maaliin.
Letkuille tuli laitettua kuvan mukaiset kiinnikkeet
Arvaten kun väsyneenä ja muka kiireessä tekee niin menee yleensä menee vituiksi. Ei tälläkään kertaa tehdä poikkeusta laakeria kumista pois lyödessä kaikki paskaksi
vika ei ollut iso tai kallis mutta lykkäsi kasausta taas päivällä
Laakkoselle hakemaan puskureita ja konepeltiä maalaamosta, mutta eipä ne olleet viellä valmiit. Onneksi sieltä ei tyhjin käsin tarvinnut kotiin lähteä vaan mukaan tarttu audin sisusta.
Siihen ruvettiin sitten työstämään koroketta ja kallistusta
Ensin oli tarkoituksena tehdä autosta edelleen 3 paikkainen. Ajatuksena leipoa audin kuskin penkki kuskin penkiksi ja takapenkin 2/3 osa appareiden selkänojaksi. Ammattiverhoilia lyttäsi ajatuksen mutta seuraava verhoilia lupas tehdä sen mutta koska tekee harrastuksena kyseisiä hommia niin se kestää
Alla kuva visiosta
Auto on velipojalla tällä hetkellä käyttiksenä joten väliaikaisesti leivottiin sinne 2 penkkiä
Lopuksi kuvat viellä autosta ulkona
länässä
Perä ilmassa
Muuten ihan onnistunut alusta mutta yläasento jäi ehkä vähän matalaksi ja koska kumit tällä hetkellä aika isot niin ei paljon madallu. madallukseen on onneksi lääkettä. Kesärenkaat kun asentaa niin pitäis teoriassa madaltua viellä 50 mm mutta palataan siihen asiaan jahka saadaan vanteet maalattua
Loppu kevennykseksi motivaattori tallin seinältä
Auttakaa miestä mäessä
Nyt olis tarvetta maalarille lisää kuvia linkistä
Päivitetään tilannetta pikkasen.
Osat oli maalauksessa ja jotain piti sillä aikaa tehdä.
Sisustan harmaus alkoi masentamaan ja mustaa piti saada. Joten sisustan harmaat osat purkuun ja maalaukseen.
Ohessa muutamia kuvia:
Välissä olikin vanteiden ihmettelyn aika ja kun omat vanteet ei messuille kerkeä tulemaan, otettiin vanteet lainaan Jotta ei olis aina samaa niin päätin sitten ottaa hyllystä plasti dipin ja maalata. Maalaus menikin muuten ihan hienosti mutta ei kannata maalata pesuhallissa koska maali kuivuu liian nopeasti ja ohenne jonka olis tarkoitus haihtua, puree entistä lujemmin maaliin kiinni. No yritin niitä kiiressä rapsutella pois noin neljä tuntia ja sitten päädyin soittamaan jälleen kerran Uudenmaan Soodapuhdistuksen joka hoiti homman himaan ja saatiin vanteet edustuskuntoon:
Tämän jälkeen alkoi järjetön sovittaminen
15mm spacerilla
Joten päädyttiin tilamaan 25mm spacerit
Tämän jälkeen siirryttiin vaihteeksi odottamaan maalarilta osia ja jotta saatiin asioita eteenpäin, lähetettiin auto myllytettäväksi ilman puskureita.
Huono kuva siitä mitä myllyttäjä sai aikaiseksi.
Auto saatiinkin myllytyksestä Tuulos-miitin aikaan joten sekin jäi välistä prkl. Ylpeys nieltiin ja jäätiin tallille kasaamaan autoa.
Asianmukaista kuljetusta
Sitten alko kasailu
Samalla päivävalot sumareiden tilalle
Tämän jälkeen vielä ennen Autosaloon-messuja väännettiin tummenukset uudestaan valoihin, maalattiin kahvat yms yms
Lopputuloksesta vielä toistaiseksi vähän huonoja kuvia kun velipoika sillä käy koulussa niin ei autoa paljon kotona näy.
Tulossa -lista senkun kasvaa sitä mukaan kun tekee:
-säädettävät yläpäät
-uudet vanteet
-mahdollinen kylkiputkien poisto tai ainakin pinnoittaminen mustaksi
-takaluukun merkki paikoilleen
-pohjapanssari
-jotain kulutuspaloja pohjaan
-mainostarrat
-saattovalot
-ksenonit
-lisäpitkät johonkin piiloon
Risuja ja ruusuja otetaan vastaan
Laitetaan muutama ruutu viellä ennen uusia vanteita
"Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
- Sami Mäkinen
- VCF Member
- Posts: 3367
- Joined: 5.6.2006 22:46
- Location: Ulvila-City
Re: "Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
No nyt on ollu tekemisen meininkiä
Ja älyttömän hyvän näkööne
Ja älyttömän hyvän näkööne
Mitsubishi Outlander PHEV -17
VW Golf mk1 -76
VW 411 Variant Van -70
VW Golf MK2 1.9TD(i) -84
Ja läjä kaikkea muuta neljällä pyörällä...
VW Golf mk1 -76
VW 411 Variant Van -70
VW Golf MK2 1.9TD(i) -84
Ja läjä kaikkea muuta neljällä pyörällä...
Re: "Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
Uudet vanteet saapu ja kumeja alettiin miettimään
Vasemmalla 245/35-19 oikealla 235/35-19 @11
Pakkohan se oli 235 laittaa kun meinas kaarissa ahistaa
mutta ennen avonaisia vanteita täytyy tietysti amerikan malliin tehdä jarru päivitys
Nyt pitäs pakun pysähtyä
jarrut tehtiin ja vanteet hierottiin alle päästiin kerrankin tilanteeseen että kaikki toimii kun junan vessa, vaan ei pitkään.
Veli pojalla auto ajossa ja kuulemma vaan yht äkki tolppa tyhjeni. Oli muuten mukava työpäivä kun speiksailla mitä sieltä oli hajonnut
No ite kun tekee tulee semmonen kun ite tekis
Eli yläpää oli jostain syystä pääsyt irtoamaan (nylokki mutteri) Joten tolppa tippunut paikaltaan ja letku liittimessä semmosessa kulmassa että vuosi ohi. Ei ollut paha remontti ja sääkin mitä mainion. Uusi yläpään laakeri ja taas kovaa ajoa.
Koitti ihana keskiviikko ja siitä harvinainen päivä että oma autoni ei ollu kellään muulla ajossa vaan pääsin jopa itse ajamaan sillä töihin. päivän aikana sain soiton jos voisin illalla käydä hakemassa vähän banaania
Vähän banaania tarkoitti tässä tapauksessa vaan tuhatta (1000) kiloa. Ei siinä palkeet täyteen ja banaanit kyytiin kaikki meni hienosti, kuorma käytiin purkamassa ja noin 500 metriä ennen kotia aivan tarpeellinen kiihdytys ja järjetön pamaus.
siinä sitten vitut ja perkeleet läpi ja kotiin miettimään mitä seuraavaksi. Laatikko ? Kytkin ? Vetari ?
Pikainen googlettelu ja selviää että näissä kuluu vetareita kun näkkileipää. Autohinaukseen ja töihin. tarpeelliset kaksipäivää valohoitoa ja sitten vetari lattialle ja kappas vaan vetarihan se on sileenä
Nyt on vetari tilattu ja jännityksella odotetaan tarvike vetarin kesto. Onneksi bug runiin lähtö vasta parin viikon päästä
Loppuun fiilistely kuva likasesta autosta
setuppina siis jr 11 ja 19x9,5 215/35-19 19x11 235/35-19

Tässä on kyllä asennetta
erittäin hieno!
erittäin hieno!
Re: "Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
Ahvenistolla tuli nähtyä livenä ja todellakin on komia laitos.
Re: "Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
muutamat jutut tuli tehtyä ennen ruotsin reissua
Ahtoputkeen laitettiin väliaikanen viritys koska visiona kokonaan uuden putkiston tekeminen.
Takamerkki vihdoin ja viimein paikalleen
Leivottiin tallin nurkalta löytynyt pohjapanssari paikoilleen
Auto vaikutti jopa siltä että saataisiin koko 500 km reissu tehtyä ilman murheita.
illan päätteeksi tuli kokeiltua miltä auto näyttäisi ilman kylkiputkia
Mutta päädyin siihen tulokseen että ainakin toistaiseksi saa putket olla helmoja suojaamassa ja ajattelin jos kokeilis putkia mustana, koska tuo kivan helmasta madalletun luukin, mutta makustellaan ajatusta.
Koitti vihdoin ja viimein torstai ja vuorossa oli itselle neitsytmatka bug runiin.
Autot laivaan
Fiilis kuva muka aina niin sateisesta runista
Ja sunnuntai kun oli virallinen näyttelypäivä niin auto palkittiin tapahtuman parhaana transporterina
Loppuun pieni kevennys joka ainakin itseä nauratti

Olitte meijän naapurileiriläisinä! Hyvältähän tuo näytti!
Re: "Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
Juu, naapuri leiristä siitä alapuolelta tuli tiirailtua molempia. Tuo doppeli on jotenkin härösti hieno.
PS. Mullakii meni runi neitsyys.
PS. Mullakii meni runi neitsyys.
- Sami Mäkinen
- VCF Member
- Posts: 3367
- Joined: 5.6.2006 22:46
- Location: Ulvila-City
Re: "Tiina" VW Transporter T5 2.5 TDI #TPPPKSN
^ mut ei yhtä hienosti ja nopeesti ku mulla viimevuonna