Passat BG3 etupuskuri
Posted: 17.3.2007 16:16
Terve!
Pienoinen falskausvaiva Passatissa, repsikan puoleisen etuajovalon jokin liitos/itse pesin vuotaa hieman nestettä. Vähän katselin ja ihmettelin tänään tuota ottamalla pois pohjapanssarin. Kohteen kyllä näkee, kun ottaa torven pois edestä, mutta mitään ei mahdu tekemään jos ei ota puskuria irti. Luulisi, että tuollaiset pesimet yms kestäisivät enemmän kuin 3 vuotta ja jos menevät rikki, niin menevät sitten pakkasessa jäätymällä. Pitkään ollut lauhaa, mutta mistä tietää vaikka olisi jokin pieni alku tullut halkeamalle talven pakkasilla.
Tästä johdettuna kaipailen hieman vinkkiä tuon pesimen tarkistusta / vaihtamista varten. Laakkosen tiskiltä vissiin saa uuden mokkulan, jos siinä murtumia. Ei vain viitsi maksaa 80 euroa tunti pikahuoltoon. Eli, jos joku on etupuskurin kanssa huhtonut, niin olisin kiinnostunut mielikuvaharjoituksesta ennen työhön ryhtymistä, niin ei menisi mikään rikki. Joskus on sellainen oire, että voimalla vaan. Sitten käy perinteiset ja jokin muovijutska menee ikäänkuin rikki.
Samaan urakkaan ajattelin sovitellä FK:n merkittömän etumaskin, niin saa senkin paikoilleen.