
Hankinpa yhden erinomaisen 3B:n ja vähemmän erinomaisen A6:n jälkeen taas Passatin, Audi kun tuntui turhan kalliilta pitää. Kalliiksi meinaa tämäkin osoittautua...
Koneena 328tkm ajettu AVB, jatkeena automaatti. Vetää vain etupyörillä.
Auto starttaa kovin huonosti. Joutuu sahaamaan noin 5 sekuntia jonka jälkeen käynnistyy ja pölläyttää savua. Tasaantuu hetken jonka jälkeen käy nätisti ja tasaisesti.
Eilen aamulla starttasi vielä hienosti mutta päivällä ei millään. Ensimmäisenä tuli mieleen joku alipainevuoto tai naftapumppuun liittyvä, aamun eka startti oli nokka hieman alaspäin ja päivällä nokka hieman ylöspäin. Tämä ei kuitenkaan tainnut olla syy, koska myöhemmin iltapäivällä nokka jälleen alaspäin ei meinanut startata. Oli myös kuuma päivä joten tällä voi olla vaikutusta. Startti itsessään tuskin menossa koska jaksaa sahata hyvin. Hehkuvalo ei pala pitkään vaan vilkahtaa vain, tosin on kelitkin lämpimät.
Toinen vaiva samaan ketjuun on auton tärinä esim. valoihin pysähtyessä ja jättäessä D silmään. Auto alkaa vatkaamaan melko paljon, ajossa ei tätäkään tunnu. Tosin tänään aamulla työpaikan pihaan ajaessa vatkausta ei tuntunut, annoin kylläkin liukua ilman kaasua melko pitkään, onko automaatti vaan sen verran hidas että jättää "vedon päälle"? Hidas se on ainakin lähtemään liikkeelle, kun pistää D:n silmään niin menee pari-kolme sekuntia ennenkuin laatikkokin hoksaa että pitäis mennä. Normaalia?
Onko muilla kokemuksia, ennenkuin alan sokkona vaihtelemaan osia? Hehkut, akku, suuttimet, naftapumppu, nokan asentotunnistin, vauhtipyörä...? Oudolta tuntuu että auto menee tiellä nätisti mutta paikoillaan ja startatessa temppuilee...
Sijaitsen Hyvinkäällä joten lähistöllä olevat VAG-Com -osaajat, voitaisko tsekkailla tarkemmin? Vikakoodeja ei anna Motonetin lukijalla.